Tiukasti hetkessä, tekemällä.
"Yhteiskunta muuttuu, täytyy tiedostaa että se on jatkuva olotila. On mentävä mukana. Yrittäjyys ja into ovat vahvuutemme."

Jukka Laakkonen
Yrittäjä, hallitusammattilainen


Jukka Laakkonen
Yrittäjä, hallitusammattilainen
HYVINVOINTIA ALUEELLE
PK-yritysten rooli yhteiskunnallemme on elintärkeä. Talousalueen päätännän tulee ottaa enemmän huomioon yritysten tarpeita ja kehittymisvalmiuksia sekä luoda voimakkaampi pohja yrittäjyyteen kannustamiselle.
OPPIA IKÄ KAIKKI
Koulutuksesta ei voida karsia, meidän tulee lisätä yritysten ja oppilaitosten yhteistyötä. Osaavat ihmiset ovat yhteiskuntamme tukiranka. Haluan lisätä keskustelua yrittäjyydestä sekä koulutttautumismahdollisuuksista alueen oppilaitoksissa.
TÖITÄ TEKEVILLE
Meidän tulee purkaa työnhakemiseen liittyvää byrokratiaa ja nopeuttaa päätöksen tekoa syntyvien työpaikkojen edessä. Pysyvät ja vakaat työpaikat tulee olla edelleen pyrkimyksemme koko ajan muuttuvassa maailmassa. Työllisyyttä parantavien eri sidosryhmien välisen yhteistyön tulee olla mutkattomampaa.
Kokoomuksen Kuopion Kunnallisjärjestö ry on Kansallinen Kokoomus r.p.:tä Kuopiossa edustava yhdistys. Kunnallisjärjestön tehtävänä on koordinoida kuopiolaista kunnallispolitiikkaa yhteistoiminnassa Kokoomuksen Kuopion valtuustoryhmän kanssa.
Kokoomus on Kuopion kaupungin suurin puolue. Kokoomuksella on valtuustokaudella 2013 – 2016 neljätoista valtuutettua Kuopion kaupunginvaltuustossa. Valtuuston koko on 59 valtuutettua. Lisäksi Kokoomuksella on lukuisia luottamushenkilö-paikkoja Kuopion ja seutukunnan luottamushenkilöelimissä.